sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Gluteenittomat sitruunamuffinit

Leivoin muutamia gluteenittomia leivonnaisia kevään juhliin.


n. 8 kpl

100 g voita 
1 1/2 dl sokeria 
2 munaa
3 dl Semper Gluteenitonta jauhoseosta
1 sitruuna 
 
täyte:
Lemon curd-sitruunatahnaa

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen seokseen.
Pese sitruuna ja raasta sitruunankuori. Sekoita jauhoseos taikinaan ja lisää sitruunan mehu. Annostele taikina paperivuokiin. Laita jokaisen muffinin keskelle n. ½ tl lemon curdia.

Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.

Ohje on makuja.fi-sivustolta.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Sitruunainen kevätkakku

Testailin sitruunamoussetäytettä tässä kakussa sekä kuorrutuksen liukuvärjäystä ja itselleni uutta pursotustekniikkaa.



4 munan sokerikakkupohja:

4 kananmunaa juomalasiin
saman verran sokeria
puoli lasillista vehnäjauhoja
puoli lasillista perunajauhoja
1 t leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edellisiin.
Paista 200 asteessa 25-30 min.


Sitruunamousse:

2,5 dl vispikermaa
½ dl sokeria
200 g sitruunatuorejuustoa (tai maustamatonta tuorejuustoa ja ½ dl sitruunamehua ja hiven sokeria)
3 rkl vaniljakreemijauhetta

Tee moussea tupla-annos, mikäli haluat laittaa sitä sekä väliin, että päälle.

Väliin

½ prk Lemon curd-tahnaa

Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Sivele ensin lemon curdia pohjan päälle ja lisää sitten sitruunamoussea. Aseta keskimmäinen pohjapala ja levitä täytteitä sen päälle.

Jaa loput moussesta kolmeen osaan. Lisää hammastikulla pikkuisen vihreää elintarvikeväriä yhteen niistä ja toiseen hieman enemmän. Laita mousset kolmeen eri pursotinpussiin. Käytä pyöreää tyllaa ja palettiveistä apuna koristelua tehdessäsi.

Yksityiskohtaisempi ohje löytyy KakkuKatrin blogista.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Seeprakakku

Näitä kakkuja näkee paljon amerikkalaisissa leivontablogeissa. Innostuin myös itse kokeilemaan, sillä tekniikka on helppo. Kakun juju piilee hauskassa seepramaisessa kuvioinnissa.


4 munaa
2,5 dl sokeria
2,5 dl maitoa
2,5 dl öljyä
4 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaota

Kuorrute:

2 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
25 g sulatettua voita
3 rkl vahvaa kahvijuomaa

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon maitoa ja öljy. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää ne taikinan joukkoon. Jaa taikina kahteen osaan. Sekoita toiseen kaakaojauhe siivilän läpi.

Voitele ja jauhota 24 cm:n irtopohjavuoka. Laita keskelle vuokaa 3 rkl vaaleaa kakkutaikinaa. Seuraavaksi lisää sen päälle 3 rkl tummaa kakkutaikinaa. Jatka näin vuorotellen, kunnes taikinat loppuvat. Taikina leviää itsestään kohti vuoan reunoja ja näytää lopuksi sisäkkäisiltä ympyröiltä, kuten tikkataulussa.



Paista 175 asteessa n. 45 - 50 min.

Valmista kuorrute. Sekoita kuivat aineet ja lisää sulatettu rasva sekä kahvi. Levitä jäähtyneen kakun päälle.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Sitruuna-cupcakes

Pirteän sitruunaisia kuppikakkuja vaikkapa juhliin.


100 g pehmeää voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
yhden sitruunan mehu ja raastettu kuori
1½ dl lemon curdia

Kuorrutus:

2,5 dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
1/2 dl sitruunamehua

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat, yksitellen vatkaten. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe, vaniljasokeri ja sitruunankuoriraaste. Lisää seos taikinaan varovasti vatkaten. Sekoita vielä lopuksi taikinaan maito ja sitruunan mehu.

Jaa taikina tasaisesti muffinivuokiin ja tiputa jokaisen muffinin päälle noin teelusikallinen lemon curdia. Paista muffinit 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Vaahdota Flora vispi. Pehmitä tuorejuusto ja lisää vaahdon joukkoon. Lisää myös muut kuorrutuksen aineet  seokseen. Pursota muffinssien päälle.