sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kakkuja, kakkuja

Viime päivityksestä on vierähtänyt jo tovi. Kevät oli yllättävän kiireistä aikaa tällä kertaa.
Kuukauden sisällä on kuitenkin tullut leivottua runsaasti. Esikoisen yo-juhlat olivat oma lukunsa ja sitten tein lisäksi pari tilauskakkua.



Lakkiaisiin tein suklaaganachella kuorrutetun mansikkaisen naked caken. Rippijuhliin puolestaan toivottiin vaaleanpunaisia kukkaiskakkuja niin ikään mansikka-mascarponetäytteellä ja viimeisimpään rippikakkuun sain vapaat kädet. Siitä tuli mustikkatäytteinen suklaakuorrutettu kakku.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Dulce de leche-juustokakku

Tämä kinuskinen herkkupala katoaa nopeasti parempiin suihin. Leivoin tätä viime keväänä ensimmäisen kerran ja kakku oli vähintään yhtä hyvää kuin muistelinkin.

Juustokakku pitää sisällään kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa ja mehevän tuorejuustokerroksen. Pinnalla on valkosuklaaraitoja suklaaganachen päällä.

 






Pohja:
200 g digestivekeksejä
70 g voita
1 rkl sokeria
 
Täyte 1:
1 tlk (397 g) valmista karamellisoitua kondensoitua maitoa  
 

Täyte 2:
1 vaniljatanko (käytin 3 tl vaniljasokeria)
1½ dl sokeria
1½ dl kuohukermaa
400 g tuorejuustoa
3 munaa
 
Kuorrutus:
100 g tummaa suklaata 

½ dl kuohukermaa
1 rkl voita

valkosuklaata 


Pingota leivinpaperi 24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa digestivekeksit.

Sulata voi. Sekoita voisula ja sokeri keksimurskaan. Painele seos kevyesti lusikalla vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Valmista tuorejuustotäyte. Halkaise vaniljatanko ja vedä siemenet pois veitsellä. Mittaa kerma kulhoon ja lisää vaniljansiemenet sekä sokeri joukkoon.

Vaahdota kermaa niin, että se alkaa hieman sakeutua. Lisää tuorejuusto ja jatkaa vatkaamista, kunnes seos paksuuntuu. Lisää munat ja vatkaa tasaiseksi.

Ota vuoka jääkaapista ja levitä keksipohjan päälle purkillinen valmista kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa. Jos et löydä valmista karamellisoitua versiota, osta tavallista kondensoitua maitoa. Saat siitä kinuskia keittämällä avaamatonta purkkia vedessä kattilassa noin 3 tuntia. Kun avaat purkin, voit lusikoida kinuskin suoraan kakkupohjan päälle.

Kaada tuorejuustoseos kinuskikerroksen päälle vuokaan. Kopauta vuokaa pari kertaa työtasoa vasten, jotta täyte asettuu tasaiseksi.

Paista kakkua 150-asteisessa uunissa noin 1 tunti ja 30–40 minuuttia. Peitä kakku viimeiset 30 minuuttia foliolla. Kakun täytteen pitää olla hyytynyt, mutta värähdellä, kun vuokaa liikuttaa kevyesti. Täyte kiinteytyy jäähtyessään. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ja laita jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Ota kakku huoneenlämpöön 1/2–1 tuntia ennen tarjoilua. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoiluvadille.

Tee kakun pinnalle suklaakuorrutus. Paloittele suklaa. Kuumenna kerma pienessä kattilassa. Ota kattila levyltä ja lisää suklaapalat, sekoita. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä.

Kaada kuorrute kakun pinnalle ja tasoita lusikalla.Sulata muutama pala valkosuklaata ja tee sillä pieniä kuvioita suklaakuorrutteen päälle.


(resepti Helsingin Sanomien ruokasivuilta)

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kookos-pähkinäkakku

Vanhoja talteenotettuja reseptejä selaillessani kiinnittyi huomio tähän ohjeeseen. Voin suositella kokeilemaan, sillä lopputulos oli erittäin maukas. Kakku voisi toimia hyvin myös pelkkänä kahvikakkuna ilman täytteitä ja kuorrutuksia.




Pohja

200 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1/2 ps (à 125 g) pekaanipähkinöitä
1 dl kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 dl kuohukermaa

Täyte ja kuorrutus

75 g voita
n. 6 dl (300 g) tomusokeria
300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vanilliinisokeria

Koristeeksi

1/2 ps  pekaanipähkinöitä



Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen vatkaten.
Sekoita jauhot, rouhitut pähkinät, kookoshiutaleet, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää kuiva-aineseos vuorotellen kerman kanssa taikinaan.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija noin 24 cm). Tasoita pinta. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin tunti. Kumoa pohja hieman jäähtyneenä. Anna pohjan jäähtyä hyvin.

Sekoita pehmeä rasva, tomusokeri, tuorejuusto ja vanilliinisokeri sähkövatkaimella tasaiseksi seokseksi.
Leikkaa pohja kolmeen osaan. Levitä täyte väleihin, kakun päälle ja reunoille. Koristele pekaanipähkinä-kookoskakun pinta kokonaisilla ja reunat rouhituilla pähkinöillä.

Kakku säilyy jääkaapissa mehevänä useita päiviä.


(K-ruoka.fi)


perjantai 8. tammikuuta 2016

DaCapo-kakku

Tämä kakku on todella suklainen ja banaanin maku tuntuu myös oikein mukavasti.



 





2 kypsää banaania
1 ps (130 g) Fazer DaCapo bites
100 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta (tummaa)
1 1/2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus

1 ps (130 g) Fazer DaCapo bites
25 g voita 



  •   Survo kuoritut banaanit haarukalla. Hienonna suklaapalat veitsellä. 
  •  
  •   Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset kananmunat joukkoon yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi jauhoseos taikinan joukkoon. Kääntele lopuksi taikinan sekaan banaanit ja suklaarouhe. 
  •  
  •   Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (tilavuus noin 1 l). Paista 175 asteisen uunin alatasolla 55-60 minuuttia. 
  •  
  •   Sulata suklaapalat ja rasva miedolla lämmöllä mikrossa tai kattilassa. Levitä suklaaseos hieman jäähtyneen kakun päälle. Koristele halutessasi suklaarouheella. 
  •  
  •  
  •  
  • (K-ruoka)