Tämä piirakka on todella helppotekoinen ja valmistuu nopeasti.
5 munaa
3 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
3 dl puolukoita
n. 150 g voita
1 -2 dl raesokeria
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. ja lisää joukkoon vehnäjauhot kevyesti sekoittaen.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Levitä taikinalle puolukat ja vuole juustohöydällä voista lastuja, jotka asettelet vieri viereen puolukoiden päälle (n. 20 kpl). Ripottele pinnalle raesokeria.
Paista 175 asteessa n. 30-35 min.
Kotivinkin Piiraat, pasteijat & voileivät-kirjanen
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
maanantai 24. syyskuuta 2012
Mustikka-valkosuklaamoussekakku
8 munan sokerikakkupohja
Täyte:
350 g mustikoita
6 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ - 2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
250 g valkosuklaata
Kuorrute:
vaahtokarkkimassaa
Valkosuklaavaahto:
200 g valkosuklaata
3 dl Flora Vispiä
Halkaise kakkupohja kolmeen osaan.
Valmista täyte: Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon notkistettu tuorejuusto, tomusokeri, vaniljasokeri, soseuteut mustikat ja sulatettu suklaa.
Kostuta kakkupohjat vaniljasokerilla maustetulla maidolla.
Kokoa kakku levittämällä molempiin väleihin yhtä paljon täytettä.
Nosta kakku hyytymään jääkaappiin yön yli.
Valmista vaahtokarkkimassa ja kauli se ohueksi levyksi. Nosta levy kakun päälle ja muotoile reunat. Sulata valkosuklaa ja vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää jäähtynyt suklaa kermavaahdon joukkoon. Koristele päällinen ruusupursotuksin valkosuklaavaahdolla.
Täyte- ja kuorrutereseptit Pullahiiren makeat herkut-kirjasta.
lauantai 22. syyskuuta 2012
Vohveleita ja omenahilloa
Uutta omenahilloa piti päästä maistelemaan vohveleiden kera.
4 munaa
6 dl maitoa
2 dl vettä
½ tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
60 g sulatettua voita (tai margariinia)
Sekoita munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää maito, vesi, suola, sekä keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe, lopuksi jäähtynyt sulatettu voi.
Voitele vohvelirauta ensimmäisen kerran sulalla voilla, sen jälkeen ei tarvitse, koska taikinassa itsessään on tarpeeksi rasvaa.
(Hellapoliisi makeilee-kirja)
Omenahillon ohje hillosokeripussista (Dan Sukker).

Omenoita,omenoita...
Mahtava omenasato tänä vuonna! Myös lehdet suorastaan pursuavat kaikkia ihania omenareseptejä, joita tekisi mieli kokeilla :) Nyt kiiruhdan omenasoseen tekoon.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Pehmeä omenapiirakka
Ajankohtaista kahvipöydän herkkua.
4 munaa
3 dl sokeria
150 g voita
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
8 - 10 pientä omenaa
kanelia ja sokeria
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kaada maito sulatettuun rasvaan. Saat samalla jäähdytettyä voin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen nesteen kanssa taikinaan.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattulle uunipellille. Kuori halutessasi omenat ja leikkaa niistä tasakokoisia lohkoja. Asettele lohkot taikinapellille. Ripottele omenoiden päälle kanelia ja sokeria.
Paista piirakkaa 200 asteessa n. puoli tuntia.
Tarjoile vaniljakastikkeen kera.
(Pohjan ohje Kotiruoka-kirja)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Suklaa-kirsikkakakku
Suklaista täytekakkua Maku-lehden ohjeella.
Tumma kuorrutus
125 g huoneenlämpöistä voita
4 dl tomusokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
½ rkl vaniljasokeria
2 rkl kermaa tai maitoa
Voitele ja korppujauhota (Ø 24 cm) irtopohjavuoka.
Sulata suklaa vesihauteessa. Erottele munien keltuaiset valkuaisista omiin kulhoihinsa.
Sekoita keskenään kuivat aineet. Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksitellen. Lisää sulatettu suklaa taikinaan hiljalleen vatkaten.
Lisää jauhoseos taikinaan sekoittaen.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahto varovasti sekoitellen taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia.
Leikkaa kunnolla jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.
Valmista suklaatäyte. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Makeuta sokereilla. Sekoita joukkoon mascarpone ja sulatettu suklaa.
Valmista kirsikkatäyte. Upota liivatteet kylmään veteen 5 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon mascarpone ja kirsikkahillo. Kiehauta vesitilkka, liuota siihen puristetut liivatteet ja sekoita ohuena nauhana moussen joukkoon.
Kokoa kakku hyytymään irtopohjavuokaan. Kostuta pohjat maitokaakaolla. Levitä toiseen kakun väliin suklaamousse ja toiseen kirsikkamousse. Anna hyytyä jääkaapissa peitettynä mieluiten yön yli. Ota kakku pois vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille.
Valmista vaalea kuorrutus. Sulata suklaa vesihauteessa ja jäähdytä. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta kaakaojauheella ja sokerilla. Sekoita vaahtoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa.
Levitä vaahto suklaa-kirsikkakakun päälle. Tasoita sileäksi.
Valmista tumma kuorrutus: Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Lisää tomusokeri ja kaakaojauhe siivilän läpi , vatkaa ensiksi pienellä teholla ettei sokeri pöllähdä. Lisää tehoa kunnes ainekset on kunnolla sekaisin.Tässä vaiheessa kuorrutus näyttää liian paksulta. Lisää kerma tai maito ja vatkaa vielä pari minuuttia.
(Tumman kuorrutuksen ohje Kakku Katrilta)
Pohja | |||||||||||||||
150 g tummaa suklaata | |||||||||||||||
5 kpl munaa | |||||||||||||||
2 1/2 dl vehnäjauhoja | |||||||||||||||
1 rkl vaniljasokeria | |||||||||||||||
1 tl leivinjauhetta | |||||||||||||||
1/4 tl suolaa | |||||||||||||||
200 g voita | |||||||||||||||
2 dl fariinisokeria | |||||||||||||||
Suklaatäyte | |||||||||||||||
100 g tummaa suklaata | |||||||||||||||
2 1/2 dl kasvispohjainen vaahtoutuva vaniljakastike (esim. Flora vispi) | |||||||||||||||
2 rkl tomusokeria (kaakao) | |||||||||||||||
2 tl vaniljasokeria | |||||||||||||||
125 g mascarponejuustoa | |||||||||||||||
Kirsikkatäyte | |||||||||||||||
4 kpl liivatelehteä | |||||||||||||||
2 1/2 dl kasvispohjainen vaahtoutuva vaniljakastike | |||||||||||||||
2 tl vaniljasokeria | |||||||||||||||
125 g mascarponejuustoa | |||||||||||||||
200 g hilloa (kirsikka) | |||||||||||||||
1 rkl vettä | |||||||||||||||
Kostutus | |||||||||||||||
1 1/2 dl kaakaojuomaa | |||||||||||||||
Vaalea kuorrutus | |||||||||||||||
100 g tummaa suklaata | |||||||||||||||
2 1/2 dl kasvispohjainen vaahtoutuva vaniljakastike | |||||||||||||||
2 rkl kaakaojauhetta | |||||||||||||||
3 rkl tomusokeria (kaakao) | |||||||||||||||
100 g tuorejuustoa |
Tumma kuorrutus
125 g huoneenlämpöistä voita
4 dl tomusokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
½ rkl vaniljasokeria
2 rkl kermaa tai maitoa
Voitele ja korppujauhota (Ø 24 cm) irtopohjavuoka.
Sulata suklaa vesihauteessa. Erottele munien keltuaiset valkuaisista omiin kulhoihinsa.
Sekoita keskenään kuivat aineet. Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksitellen. Lisää sulatettu suklaa taikinaan hiljalleen vatkaten.
Lisää jauhoseos taikinaan sekoittaen.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahto varovasti sekoitellen taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia.
Leikkaa kunnolla jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.
Valmista suklaatäyte. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Makeuta sokereilla. Sekoita joukkoon mascarpone ja sulatettu suklaa.
Valmista kirsikkatäyte. Upota liivatteet kylmään veteen 5 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon mascarpone ja kirsikkahillo. Kiehauta vesitilkka, liuota siihen puristetut liivatteet ja sekoita ohuena nauhana moussen joukkoon.
Kokoa kakku hyytymään irtopohjavuokaan. Kostuta pohjat maitokaakaolla. Levitä toiseen kakun väliin suklaamousse ja toiseen kirsikkamousse. Anna hyytyä jääkaapissa peitettynä mieluiten yön yli. Ota kakku pois vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille.
Valmista vaalea kuorrutus. Sulata suklaa vesihauteessa ja jäähdytä. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta kaakaojauheella ja sokerilla. Sekoita vaahtoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa.
Levitä vaahto suklaa-kirsikkakakun päälle. Tasoita sileäksi.
Valmista tumma kuorrutus: Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Lisää tomusokeri ja kaakaojauhe siivilän läpi , vatkaa ensiksi pienellä teholla ettei sokeri pöllähdä. Lisää tehoa kunnes ainekset on kunnolla sekaisin.Tässä vaiheessa kuorrutus näyttää liian paksulta. Lisää kerma tai maito ja vatkaa vielä pari minuuttia.
(Tumman kuorrutuksen ohje Kakku Katrilta)
lauantai 8. syyskuuta 2012
Omena-kaurapaistos
Voi, miten hyvää vaniljajäätelön kanssa...
6-8 pientä kotimaista omenaa
1 rkl kaneli-sokeria
½ dl fariinisokeria
100 g voita
3 dl kaurahiutaleita
1 dl taloussokeria
½ tl vaniljasokeria
Kuori omenat, poista myös siemenkodat. Lohko ne piirakkavuokaan. Ripottele pinnalle kaneli-sokeria ja fariinisokeria.
Sekoita pehmeä rasva, kaurahiutaleet sekä talous- ja vaniljasokeri ryynimäiseksi seokseksi.
Ripottele seos omenoiden päälle.
Paista 225 asteessa n. 15 - 20 min.
Tarjoa hieman jäähtyneenä jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Marjainen juustokakku
Muhkea juustokakku vähän isommallekin porukalle.
Pohja:
125 g voita
1½ dl sokeria
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Täyte:
600 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 munaa
1 dl kermaa
1 dl maissitärkkelystä
5 dl marjoja (mustikkaa, vadelmaa tms.)
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne edellisiin ja sekoita tasainen massa.
Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reuna. Tapauttele taikina vuokaan.
Mausta tuorejuusto sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää munat, kerma sekä maissitärkkelys. Sekoita täyte hyvin. Lisää marjat varovasti joukkoon. Kaada täyte taikinan päälle vuokaan.
Paista 175 asteessa n. 45 min. Kytke lämpö pois ja jätä kakku uuniin vielä puolen tunnin ajaksi. Jäähdytä ja tarjoa.
(Seura-lehti)

lauantai 1. syyskuuta 2012
New Yorkin juustokakku
Tein tämän leivonnaisen jokin aika sitten vierasvaraksi pakastimeen. Hyvin kesti operaation, eivätkä maut muuttuneet. Ja nimestään huolimatta tähän ei tule yhtään tuorejuustoa.
Painele sulanut murotaikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin. Siirrä vuoka jääkaappiin odottamaan.
Sekoita rahka, kerma, sokeri, munat ja maissitärkkelysjauhot keskenään. Kaada seos vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla 45-50 minuuttia.
Sekoita
pinnalle tuleva kermaviili, sokeri ja vanilliinisokeri keskenään.
Levitä seos kuuman kakun päälle heti uunista ottamisen jälkeen. Anna
jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä kakku jääkaappiin. Irrota kakku
vuoasta ja tarjoa kylmänä.
(Täytteen ohje Pirkka)
Pohja: | |||||||
1 tlk (2 dl) kevytkermaa | |||||||
3/4 dl sokeria | |||||||
3 kananmunaa | |||||||
1/2 dl maissitärkkelysjauhoja | |||||||
Pinnalle: | |||||||
|
Painele sulanut murotaikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin. Siirrä vuoka jääkaappiin odottamaan.
Sekoita rahka, kerma, sokeri, munat ja maissitärkkelysjauhot keskenään. Kaada seos vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla 45-50 minuuttia.
(Täytteen ohje Pirkka)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)