sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Mustikka-valkosuklaamuffinit

Tällä ohjeella saa aikaan ihanan kosteita muffineja. Valkosuklaa sopiikin loistavasti mustikan kaveriksi. Uusi lempiresepti mustikkamuffineihin on siis löytynyt :)
Taikinasta tulee kuusi todella isoa muffinia tai yhdeksän keskikokoista.



100g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1½ dl mustikoita
60g valkosuklaata (puolet Pandan levystä)

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen taikinaan. 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan maidon kanssa. 
Lisää lopuksi mustikat ja paloiteltu suklaa. Sekoita varovasti nuolijalla, jotta mustikan rakenne ei menisi rikki. 
Annostele taikina vuokiin. 
Paista 200 asteessa 20-25 min.
 
 
(Ohje Kermaruusulta.)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Marenkikranssi

Maku-lehdessä näkemäni marenkikranssi oli niin vastustamattoman kaunis, että pakkohan sitä oli kokeilla. Myös maku oli suussasulava. Tätä täytyy tehdä kesällä, kun päälle voi laittaa tuoreita mansikoita.







Marenkipohjat

    4 kpl valkuaista
    1/4 tl suolaa
    3 dl erikoishienoa sokeria (Siro)
    2/3 rkl maissitärkkelystä
    1 tl valkoviinietikkaa (tai sitruunamehua)

Mascarponetäyte

    250 g mascarponejuustoa
    200 g sitruunarahkaa
    1/2 dl tomusokeria
    1/2 tl kardemummaa (jauhettua)
    1 1/2 rkl sitruunankuoriraastetta

Puolukkasiirappi

    2 dl puolukoita (pakaste)
    1/2 dl vettä
    1 dl sokeria
    1/2 dl siirappia
    1 rkl konjakkia

Viimeistelyyn

marjoja

Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset ja ripaus suolaa kovaksi vaahdoksi.
Lisää sokeri edelleen vatkaten. Vatkaa marenkivaahto kovaksi ja kiiltäväksi. Vatkaa lopuksi marenkimassaan maissitärkkelys ja viinietikka tai sitruunamehu.

Nosta marenkimassasta kahdella ruokalusikalla reiluja, noin kananmunan kokoisia nokareita leivinpaperille, uunipellille. Tee nokareista kranssi (Ø noin 30 cm). Tasoita lusikalla hieman marengin pintaa.

Kuivata marenkia 120-asteisen uunin keskitasolla 1–1 1/2 tuntia. Sammuta virta ja anna marengin kuivahtaa vielä puolisen tuntia uunin jälkilämmössä.

Notkista täytteen mascarpone lusikalla. Yhdistä siihen sitruunarahka. Mausta sokerilla, kardemummalla ja sitruunankuorella. Siirrä jääkaappiin odottamaan.

Mittaa puolukkasiirappia varten kattilaan puolukat ja vesi. Kiehauta ja keitä pari minuuttia melko kovalla lämmöllä.

Purista puolukat ja neste tiheän siivilän läpi, lusikalla painellen.
Kaada puolukoista puristettu neste takaisin kattilaan. Lisää loput siirapin ainekset. Keitä kasaan melko kovalla lämmöllä 5–10 minuuttia. Jos siirapista tulee liian paksua, lisää tilkka nestettä. Anna siirapin jäähtyä, jolloin se sakenee.

Nosta marenkikranssi laakealle tarjoiluvadille. Levitä päälle ensin mascarponevaahtoa. Valuta päälle puolukkasiirappia.

Viimeistele marenkikranssi marjoilla.

(Ohje hieman muokaten Maku-lehdestä)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Lumihiutalekakut

Isot talviset kakut vadelma- ja valkosuklaamousseilla. Päällä vaahtokarkinmakuista massaa.



Alakuvassa reunapursotukset näyttävät vihreämmiltä kun oikeasti olivatkaan...

torstai 1. tammikuuta 2015

Leivontavuosi 2014

Vuosi on vaihtunut ja paljon uusia reseptejä on tullut kokeiltua ja vanhoja hyväksi havaittuja on myös uudelleen käytetty.

Tässä kuvakavalkadina osa vuoden tuotoksista.

Mitähän vuosi 2015 tuo tullessaan..?