perjantai 27. syyskuuta 2013

Omenakakkua

Tällä kahvikakulla on myös toinen nimi, Tollopetterin kakku :)



5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria (lisää sokeria, mikäli omenasose ei ole makeutettua)
80 g hasselpähkinärouhetta
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
1 tl kanelia
2 dl omenasosetta tai -hilloa
1 prk kermaviiliä
2 munaa
1 dl ruokaöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä omenasose tai -hillo kermaviiliin ja lisää kuiva-aineseokseen. Lisää munat yksitellen, sitten ruokaöljy ja sekoita tasaiseksi. 
Paista kahden litran vuoassa 175 asteessa noin tunti.



Hyvää ruokahalua-kirja (Kotikokin parhaat leivontaohjeet)

lauantai 21. syyskuuta 2013

Pitsimokkapalat

Mokkapalamuunnosta Kinuskikissan ohjeella


Pohja

200 g voita
1½ dl sokeria
3 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1½ dl perunajauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa

Maitokahvikostutus

1½ dl vahvaa kahvijuomaa
1½ tl sokeria
½ dl maitoa

Mokkatäyte

6 liivatelehteä
1½ dl vahvaa kahvijuomaa
3 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 munaa
1 dl sokeria

Mokkakuorrute

75 g voita
4 dl tomusokeria
½ dl kahvijuomaa
2 rkl kaakaojauhetta

Koristeluun

tomusokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat yksitellen joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

Levitä taikina uunipellille. Paista 200 asteessa 10-12 min. Anna jäähtyä.

Leikkaa paistetusta pohjalevystä kaksi korkeareunaisen uunivuoan kokoista kappaletta. Toisesta tulee pohja ja toinen tulee täytteen päälle. Säästä ehjä pala päällimmäiseksi, mikäli alin pohja koostuu useasta palasta.

Valmista kostutusseos ja valele sitä pohjalevyn päälle.

Vaahdota kerma ja vaniljasokeri. Vaahdota myös munat ja sokeri toisessa kulhossa. Yhdistä vaahdot. Kuumenna kahvi kiehuvaksi ja sulata liotetut liivatelehdet siihen. Jäähdytä hetki ja sekoita hitaasti täytteeseen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Anna sen hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.

Nosta päällyspala vuokaan ja kostuta se. Valmista kuorrute sekoittamalla aineksia kattilassa, kunnes ne ovat sulaneet tasaiseksi massaksi. Jäähdytä, jotta seos paksuuntuu. Kaada vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa.

Nosta kakku pois vuoasta. Tee pitsikoristelu tomusokerilla juuri ennen tarjoilua kakkupaperin avulla.


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kahvikuppikakkua

Tällaiset pienet kahvikuppikakut ovat pitkään olleet tekolistalla. Tänä viikonloppuna oli kerrankin aikaa näperrellä niitä.







4 munan sokerikakkupohja uunipellillä paistettuna (= kääretorttupohja)

Suklaamousse:

130 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
2½ dl vispikermaa

Kuorrute:

2 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
25 g sulatettua voita
3 rkl vahvaa kahvijuomaa


valkoista sokerimassaa


Paista kääretorttupohja. Vuoraa haluamasi kokoisia mukeja/kuppeja tuorekelmulla. 

Valmista täyte. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita hieman jäähtyneen suklaan joukkoon tuorejuusto. Vaahdota kerma. Lisää kermavaahdon sekaan suklaa-tuorejuustoseos.  

Ota pohjasta lasin avulla pyörylöitä, 3 kpl/kuppikakku. Kostuta pohjia vaniljasokeri-maitoseoksella.  Kokoa kuppeihin kakku lisäämällä vuorotellen pohjia ja täytettä.
Anna kakkujen jähmettyä jääkaapissa usean tunnin ajan, mieluiten yön yli. 

Nosta kakut kupeista kelmun avulla. Poista kelmu ja aloita kupin valmistus massasta.
Kauli sokerimassasta kupin ympärysmitan mukaiset kaitaleet. Valmista päälle kuorrute.