keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Taateliruudut

Taatelikakkua hieman toisenlaisessa muodossa kuorrutuksen kera. Nam, voin suositella :)
Taikinasta voi paistaa myös muffineja tai tavallisen kakun. Kakun paistoaika on tällöin tunti.

1 pkt (250 g) kivettömiä taateleita
2 dl vettä
200 g voita
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl soodaa
2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl smetanaa

Keitä taatelit pehmeiksi vedessä, n. 5 min. Ota kattila pois liedeltä ja paloittele rasva joukkoon.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää smetana.
Yhdistä kuivat aineet keskenään.
Sekoita jauhot muna-sokerivaahtoon. Lisää myös taateliseos.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista 200 asteessa n. 20 min.


Kuorrute:
60 g voita
200 g Philadelphia-juustoa
2,5 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
200 g valkosuklaata

Valmista kuorrute. Sekoita pehmeä voi tuorejuuston kanssa. Lisää joukkoon sokerit ja sulatettu, jäähdytetty valkosuklaa. Sekoita kuorrute tasaiseksi massaksi.
Pursota jäähtyneiden taateliruutujen päälle. Laita leivonnaiset jääkaappiin, niin kuorrute jähmettyy.




(Pohjan ohje Kaikkien aikojen joulu-lehti, kuorrutus Passion for baking-blogi)

3 kommenttia:

  1. Taateliruudut olivat todella ihania! Kiitokset, että saimme maistella herkkuja.

    Terveisin,
    Ostajat kahvihuoneesta

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Mukava kuulla, että maistuivat.

    VastaaPoista
  3. Ihana idea. =) Katsoin näitä ensin muffineiksi. Siinäkin olisi kiva idea. ;)

    VastaaPoista