sunnuntai 23. elokuuta 2015

Mustikka-charlotta

Tänä kesänä mustikoita oli metsissä todella hyvin. Runsaan sadon innoittamana päätin kokeilla charlottaa mustikkahillolla ja valkosuklaajuustotäytteellä. Yhdistelmä tomi jopa paremmin kuin hyvin :)

Kääretorttupohja:

4 kanamunaa juomalasiin
saman verran sokeria
saman verran vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Mustikkahillo:

1 l mustikoita
1 rkl vettä
250 g hillosokeria
(½-1 tl vaniljasokeria)

Valmiin hillon joukkoon 200 g maustamatonta tuorejuustoa

Valkosuklaajuustotäyte:

3 liivatelehteä
1 levy Pandan valkosuklaata
2 rkl sokeria 
1 prk Flora Vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sitruunamehua






Valmista hillo (tai käytä ostohilloa):
Laita marjat ja vesi kattilaan. Kuumenna, kunnes muodostuu vesihöyryä.
Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen joukkoon.
Anna kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia.
Mausta valmis hillo vaniljasokerilla.
Anna hillon jäähtyä puolisen tuntia ja kuori pinnalle mahdollisesti muodostunut vaahto pois.

Sekoita jäähtyneeseen hilloon tuorejuusto ja levitä täyte kääretorttupohjalle.

Valmista kääretorttu:
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos.
Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.
Paista 225-asteisessa uunissa n. 8-10 min.
Kumoa leivinpaperille, jonka päälle olet sirotellut sokeria.
Jäähdytä torttupohja, ennen kuin levität sille hilloa.
Pyöritä kääretorttu tiukalle rullalle leivinpaperin avulla. Laita rulla jääkaappiin odottamaan.

Valmista täyte:
Laita liivatteet kylmään veteen.
Vatkaa kerma ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata suklaa vesihauteessa.
Sekoita tuorejuusto sulaan suklaaseen.

Liuota liivatteet tilkkaan kiehuvaa sitruunamehua.
Kaada liivateneste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen suklaatuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi.
Lisää  kermavaahto suklaaseokseen.

Vuoraa pyöreäpohjainen kulho tuorekelmulla. 
Leikkaa kääretorttu sormenlevyisiin paloihin ja asettele palat kulhon reunoille ja pohjalle.
Kaada täyte kulhoon.
Laita kulho jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.

Kumoa valmis charlotta tarjoilulautaselle.


2 kommenttia:

  1. Mustikka ja valkosuklaa on kyllä loistava pari ♥ Taatusti herkullista! Mä oon pyöritellyt lakkacharlotan leipomista. Itse en ole mikään suuri lakan ystävä, mutta tyttö on ja haaveilee aina kaikista lakkaleivonnaisista.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä: mustikka <3 valkosuklaa!

    VastaaPoista