tiistai 5. toukokuuta 2015

Omenaruusut

Piti itsekin kokeilla omenaruusujen tekoa, kun monet ovat niitä tehneet. Tarpeeksi ohuiden omenasiivujen teko oli haasteellista. Ensi  kerralla onkin sitten monta kertaa viisaampi näitä leipoessa.




1  pkt voitaikinalevyjä
paistonkestävää omenamarmeladia
sitruunamehua+ vettä
2 punakuorista omenaa
tomusokeria

Viipaloi omena ohuiksi siivuiksi.
Laita 5 dl vettä ja sitruunanmehua (puolikkaan sitruunan verran) kulhoon.
Lisää ohuet omenaviipaleet veteen.
Lämmitä kulhoa täytteineen 3 minuuttia mikrossa. Tämä pehmentää omenaviipaleet.

Jaa sulatetut voitaikinalevyt pituussuunnassa kahtia. Kauli niitä hieman ohuemmiksi.
 Levitä omenamarmeladia voitaikinan päälle ja aseta omenasuikaleet hieman limittäin voitaikinan pitkän sivun reunalle marmeladin päälle. Käännä toinen pitkä sivu voitaikinasta omenoiden päälle. Rullaa ruusuksi ja laita muffinivuokiin.

Paista 200 asteessa n. 25 min.
Omenankuoret tummuvat helposti paiston aikana. Ensi kerralla voisi kokeilla paiston loppuvaiheessa peittää ruusut foliolla tai pienentää lämpötilaa ja pidentää paistoaikaa...

Siivilöi tomusokeria jäähtyneiden omenaruusujen päälle.

4 kommenttia:

  1. Tämäkin ihana postaus innoitti hiiritä aamutuimaan! Kiitos!
    Terkuin nami-hiiri
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
  2. Ihania omppuruusuja oli nami-hiirenkin blogissa valmistunut :)

    VastaaPoista
  3. mie jätin omppuhillon pois ja korvasin sen voilla sokerilla ja kanelilla

    VastaaPoista