sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Brita-kakku

Ainakin kerran kesässä pitää saada herkutella Brita-kakulla :)

Pohja:
125 g voita
1 dl ruokokidesokeria tai taloussokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Päälle:

2 valkuaista
1 ½  dl tomusokeria
50 g mantelilastuja

Täyte:
250 g vaniljarahkaa tai -tuorejuustoa
200 g tuoreita marjoja
sokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl Flora Vispiä

Vaahdota rasva ja sokerit kuohkeaksi. Erottele valkuaiset keltuaisista.
Lisää vaahtoon keltuaiset vatkaten sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito vuorotellen.
Levitä taikina öljytylle leivinpaperille ohueksi levyksi uunipellille. Taikinamäärä tuntuu pieneltä, mutta riittää kyllä.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää tomusokeri vähitellen, koko ajan vatkaten.
Levitä marenkiseos pohjan päälle ilmavaksi isolla lusikalla. Ripottele pinnalle mantelilastuja.

Paista pohjaa 175 asteessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes marenki on saanut pintaansa herkullisen ruskean värin. Anna pohjan jäähtyä paperilla, tee sillä välin täyte.

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon rahka, marjat ja hieman sokeria, sekä vaniljasokeria.
Leikkaa pohja kahteen tai neljään osaan ja täytä kerma-rahkaseoksella.
Siivilöi pinnalle tomusokeria.

(Ohje Hellapoliisilta)

2 kommenttia:

  1. Kiitos avusta, valitsin vielä ihan valmiin pohjan, mutta aion sitä vielä muokata =)
    Tervetuloa uuteen keittiööni =)

    VastaaPoista
  2. Peruutan muuttoni =) Yritän vielä "taistella" vuodatuksen kanssa. Tuntui jotenkin haikealta jättää vanha blogi... voi tosin olla, että jos vuodatus vielä temppuilee niin muutto on ihan tosissaan edessä! Eli siis vanhassa keittiössä tavataan =)

    VastaaPoista