sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kolmen suklaan juustokakku

Esikoinen tuli täysi-ikäiseksi ja pyysi tätä juustokakkua kahvipöytään. Siitä tosiaan olikin jo aikaa, kun viimeksi tätä olin tehnyt.




1 pötkö Domino -täytekeksejä
50 g voita
9 liivatelehteä
3 x 130 g suklaata (valkosuklaa, maitosuklaa, tummasuklaa)
3/4 dl sokeria
5-6 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa

Murskaa keksit ja sekoita sulatetun rasvan kanssa tasaiseksi.
Peitä irtopohjavuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla ja tasoita keksiseos vuoan pohjalle.
Laita liivatteet kylmään veteen.
Vatkaa kerma (ja sokeri) kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata suklaat kolmessa kulhossa.

Jaa tuorejuusto tasan kolmeen osaan ja sekoita jokaiseen sulaan suklaaseen oma osansa.
Liuota liivatteet noin desiin kiehuvaa vettä.
Kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen 1/3 liivatenesteestä suklaatuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Tee samoin myös muille suklaaseoksille.
Lisää 1/3 kermavaahdosta jokaiseen suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi.

Kaada täytteet vuokaan kerroksittain. Selkeiden raitojen aikaansaamiseksi kannattaa kakkua pitää kylmässä n. 5 minuuttia kerrosten lisäämisen välillä.
Laita kakku hyytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.


 (Resepti löytyi Mau!kas ruokablogi-sivuilta pienillä muokkauksilla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti