(2 kpl)
Ainekset:
Kuumenna maito hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi, noin
42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja vatkaa
maidon joukkoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma, muna ja
puolet jauhoista. Vaivaa taikinaan loput jauhot vähitellen ja
loppuvaiheessa pehmeä rasva. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa
liinalla peitettynä noin puoli tuntia.
Poista omenista siemenkota ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle. Kauli taikina kahdeksi, noin 40 x 10 cm:n kokoiseksi suorakaiteenmuotoiseksi levyksi. Nosta kumpikin levy kaulimen avulla leivinpaperoidulle pellille.
Notkista tuorejuusto ja levitä taikinalevyille (jätä noin sentin reunus). Asettele omenaviipaleet tasaiseen jonoon, sivele marmeladilla ja käännä taikina reunoille. Anna kohota vielä noin 15 minuuttia.
Voitele pitkot munalla ja koristele raesokerilla.
Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 20 minuuttia.

(Pirkka 10/2010)
Mahtava idea ja upean näköinen pitko! :)
VastaaPoistaKiitos! Näitä oli hauska tehdä.
VastaaPoistaNäyttää älyttömän herkulliselta! Tätä pitäisi ehdottomasti tehdä pakkaseen yllätysvieraiden varalta :)
VastaaPoistaPulla on aina niin hyvää :) Kiva kuitenkin vähän saada vaihtelua tavanomaiseen.
VastaaPoistaKuulostaa ihanalta! On ollut monta päivää kamala pullannälkä ja tälläiset kuvat ei auta kyllä yhtään.. ;)
VastaaPoista